maanantai 1. kesäkuuta 2015

Katariina avaa uusin kujein 24.6.

Lappeenrannan Linnoitukseen on parhaillaan rakentumassa toista kertaa taideolohuone Katariina, joka toivottaa tervetulleeksi niin satunnaiset kävijät kuin taiteen tavankuluttajatkin.  Katariinassa voi  karistaa matkan pölyt kupilla kahvia tai teetä, istuskella tai vain katsella taidetta. Taideolohuoneessa on nähtävänä, koettavana ja ostettavana kaakkoissuomalaista taidetta.

Taideolohuone Katariina. Kuva: Ritva Tiikala


Eteläkarjalaista kuvataidetarjontaa rikastuttavat Katariinan näyttelyt. Ensimmäisinä teoksensa olohuoneen seinille tuovat lappeenrantalaiset taidemaalarit Tuulia Iso-Tryykäri ja Anne Hyvönen. Heinäkuussa näyttelynsä avaavat imatralainen kuvataiteilija Leena Isma ja lappeenrantalainen korutaiteilija Tarja Tuupanen

Katariinan ovia pitää avoinna kesän ajan kuvataiteilija Lauri Mäkimurto ja taideopiskelijat Noora Pesonen ja Onni Takkinen. Kolmikko lupaa istuskelun ja katsottavan taiteen lisäksi Katariinaan myös muuta pöhinää, olohuoneen kokoisia mikrotapahtumia.

Katariinan toimintaa tukevat Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Lappeenrannan kaupunki.  Kaakon taide on verkosto, jonka ytimen muodostavat kaakkoissuomalaiset taiteilijaseurat - Etelä-Karjalan, Kotkan ja Kouvolan taiteilijaseurat sekä Kaakkois-Suomen taidekäsityöläiset ja Korutaideyhdistys.

Taideolohuone Katariina
Katariinantori 4, Linnoitus, Lappeenranta

Avoinna ma-pe 11-18, la-su 11-16 (24.6.-9.8.2015)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti