Talteenkirjoittajat

Kuka olet?

Markku Metso, taiteilija, kuvittaja

Hanna Peräkylä, Kouvolan Tirvalla RASi637 taidekollektiivissa asuva kuvataiteilija, käsityöläinen ja kulttuurialan sekatyöläinen.

Miten olet päätynyt ammattiisi?

Markku: Kuvataide ja varsinkin piirtäminen ovat olleet mielenkiintoni kohteita hyvin nuoresta pitäen ja varsin varhaisessa vaiheessa minulle oli selvää, että haluaisin tehdä jotain luovaa työkseni. Päätin alkaa opiskella graafista suunnittelua, koska kahdenkymmenen vuoden kypsässä iässä koin, että minulla ei olisi tarpeeksi annettavaa ollakseni taiteilija. Valmistuttuani ammattikorkeakoulusta medianomiksi vuonna 2006 ymmärsin ettei minusta tulisi kovin hyvää graafista suunnittelijaa mainostoimistotyöskentelyyn, joten aloin työskennellä freelancerina, alkuun sarjakuvan parissa. Nykyään asiakastyöni koostuvat pääosin erilaisista kuvitustöistä.

Taiteen pariin ajauduin pikkuhiljaa ammattikorkeakoulusta valmistumiseni jälkeen ja kun yhä useampi projekti otti tuulta alleen ja sain rahoitusta ja tukea niihin, alkoi taiteilijaidentiteettikin muodostua ja huomasin työskentelyni jakautuvan taiteen tekemisen ja freelancekuvittaja/graafikon välillä.

Hanna: Olen jo pienestä pitäen halunnut taiteilijaksi, joskin taiteen laji on haaveissani vaihdellut tanssista ja teatterista kuvataiteeseen. 

Suvussani ei ole juurikaan taiteilijoita, mutta äitini on ammatiltaan käsityönopettaja ja isäni maanviljelijä - kasvoin maalla oppien siihen, että itse tehdään.

Muutin Valkealasta peruskoulun jälkeen Savonlinnan taidelukioon. Taiteilija Maisa Tikkanen toimi sovelletun taiteen opettajanani vaikuttaen suuresti päätökseeni opiskella juuri tekstiilitaidetta, hakea Taideteolliseen korkeakouluun. Olin vuoden Kouvolassa Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa opiskelemassa tekstiili-ja vaatetusalan perusopintoja ja puolen vuoden intensiiviperiodin valokuvauksen parissa Kymenlaakson Opistossa, kunnes muutin Helsinkiin.

Taideteollinen korkeakoulu, nyttemmin Aalto yliopiston Taiteiden ja suunnittelun koulu tarjosi hyvät tilat, tärkeitä kontakteja ja eritoten mahtavia mahdollisuuksia matkustaa. Vaihto-opinnoistani Namibian yliopistolla jäi pysyvä kiinnostus Namibiaa kohtaan poikien useita työprojekteja opintojen jälkeenkin. Maisteriopintojen aikana opiskelin myös Unkarissa - olen usein unissani edelleen Budapestin vanhoissa metroissa. 

Kandidaatin tutkinnon jälkeen pääsin vuodeksi taidekeskus Salmelan residenssiin Mäntyharjulle. Aika oli erityisen antoisaa, sai keskittyä vain maalaamiseen ja  yhtälailla oppia kuvataiteilijan työstä muiden asukkaiden kautta. Vuosi opetti minulle paljon käytännön asioita; apuraha-rumbaa, näyttelyhakuja.

Nykyisin työskentelen paljon yhteisötaiteen ja sosiaalisen muotoilun parissa. Teen paraikaa käsityönopettaja Maija Malmströmin kanssa käsityön-ja taideopetuksen opettajankirjaa Namibian peruskouluun. Projekti on yhteistyö Suomi-Namibia seuran ja Namibian Opetusministeriön välillä.

Toivon kuitenkin, että tuleva syksy rauhoittaa aikaani keskittyä vain omaan taiteelliseen työhöni karsien hetkeksi muita projekteja ja järjestötöitä. Lähdemmekin syyskuussa residenssiin Edinburghiin, hetki poissa arjesta suunnitellen rauhassa tulevaa. (Kuva: Hanna Peräkylä, Rahikkalantie 18.6.13)

Mikä on parasta taiteilijana?

Markku: Mahdollisuus ilmaista itseään taiteen keinoin, että on ikäänkuin lisäkieli millä käsitellä ajatuksia ja tunteita, joita voi ajoittain muuten olla vaikea tai mahdoton ilmaista.

Hanna: Vapaus. Syy pysyä matkalla. Mahdollisuudet työskennellä niin monenlaisissa ympäristöissä, niin monenlaisten ihmisten kanssa. (Kuva: Hanna Peräkylä, Kadonneet kartat)

Mikä on vaikeinta taiteilijana?

Markku: Vapaa-ajan ja työajan sekoittuminen. Taiteellinen työ tuntuu olevan läsnä kaiken aikaa, varsinkin kun olen työskennellyt aina kotonani. Usein on vaikea ymmärtää joitain päiviä täysin vapaapäiviksi, kun kaiken aikaa on kuitenkin jotain työskentely- ja ajatusprosessia kesken.
(kuva: Markku Metso, Olen väsynyt, väsynyt omaan väsymykseenikin)

 Hanna: Vapaus ja vastuu, ajanhallinta.

Keskittyminen yhteen toimeen kerrallaan, välttäen moninaisia roolileikkejä; toimimista päivän valokuvaajana, toisen piirtäjänä, taittajana, maalarina, käsityöläisenä, opettajana, lampurina, tapahtumajärjestäjänä, talonmiehenä, galleristina, kuraattorina tai managerina.

Moninaisten roolileikkien ja koko toimenkuvan varjopuolet: Epämääräisyys, lyhytjänteisyys, ammatillinen epävarmuus, huonot työsopimukset, taloudellisen tulevan tuntemattomuus, useimmiten olematon tai hyvin alhainen palkka, työskentely omalla riskillä hallitsemattomiin kokoihin kasvavissa projekteissa, stressi, jaksaminen ja jatkuva itsensä myyminen.

Miten yhteinen ammattitausta näkyy työskentelyssänne ja miten se
vaikuttaa parisuhteeseenne?

Markku: Työskentelemme molemmat hyvin itsenäisesti, mutta suurin vuorovaikutus töidemme välillä on varmasti samantyyppisten löytötavaroiden ja materiaalien käyttö ja niiden kerääminen. Toiselle ei tarvi paljon selitellä milloin minkäkin epämääräisen roinan raahaamista kotiin, päinvastoin.

Samoin ymmärtää varsin hyvin että kun toisen täytyy työskennellä, niin silloin pitää työskennellä, eikä aikaa välttämättä silloin ole millekään muulle.

Hanna: Emme varsinaisesti työskentele yhdessä, tietoisesti rakenna samaa teosta. Yhteinen ammattitausta näkyy kuitenkin ymmärryksenä, tukena ja avunantona.

Jos avaan asiaa hieman enemmän, niin kutsuttu ammattini näyttäytyy ajoittain niin omituisena, että äkkiseltään tuntuisi hankalalta olla suhteessa, jossa toinen ei tekisi samaa - ymmärtäisi valintaa. Elän toisen kanssa rakkaudesta, mutten ole yllättynyt, että jaan elämääni juuri taiteilijan kanssa. Yhdessä en näyttäydy niin idioottina, en liiaksi ala kyseenalaistamaan koko toimenkuvan järkevyyttä, järjettömyyttä. Voisi olla vaikea ymmärtää miksi olla aina kuin töiden parissa, miksi käyttää rahaa saadakseen teoksiaan esille julkitilaan, luodakseen tapahtumia, maksaen kaikki viulut kenties lainarahalla, ellei jakaisi samaa, mitä lie, hulluutta – joskin kyseiseen käytäntöön alkaa omakin ymmärrykseni vihdoin vahvasti horjumaan.

Jos eläisin ihmisen kanssa, joka saisi kuukausipalkkaa ja omaisi säännölliset työajat sekä lomat, aikataulujen ja talouden yhteensovittaminen voisi olla hyvin vaikeaa, kenties monin tavoin epätasa-arvoista.

Mitä arvostat/ mikä on tärkeää?

Markku: Taiteellisessa työskentelyssä arvostan eritoten työskentelyn vapautta ja joustavuutta ja omaa päätäntävaltaa lopputuloksen suhteen. Kehittymistä omassa työskentelyssä ja uuden löytämistä.

Hanna: Avarakatseisuus, pitkäjänteisyys, epäitsekkyys. Yhteisöllisyys, rehellisyys ja spontaani toiminta.

Missä haluaisit nähdä omia teoksiasi?

Markku: Kotimaassa omassa taidemuseonäyttelyssä ja ulkomailla juliste-/kuvitustaiteeseen keskittyvässä galleriassa.

Hanna: Viime vuosien hujahtaessa lähinnä maisteriopintojen ja mainitun kehitysyhteistyöprojektin parissa, omat haaveet taiteellisen työn suhteen ovat olleet hiljaisia. Toivon osaavani vuoden kuluttua vastata täsmällisemmin, mutta nyt mietin vain oivallista, joskin vielä nimetöntä galleriaa Budapestissä yhdessä ystäväni, kuvataiteilija Kaija Hinkulan kanssa. Olemme suunnitelleet yhteisnäyttelyä Unkariin jo jokusen vuoden, mutta asia on edelleen alustavassa tarkkailuvaiheessa. Ensi kesänä pidämme yhteisnäyttelyn galleria Pleikussa Berliinissä, pian olemme siis jo askeleen lähempänä Unkarin maaperää.

Mikä innostaa tällä hetkellä?

Markku: Kuukauden residenssiaika Edinburghissa syksyllä ja sen suoma irrottautuminen normaalista työrytmistä ja arkirutiineista.

Hanna: Ajatus syksystä, ajatus tyhjemmästä kalenterista.
Ajatus kotimme, tämän vanhan koulun suuren luokkahuoneen jakamisesta työtiloiksi. Valkoiset suuret seinälevyt, parempi valo, tärpätinhaju, rauha.

Kesän paras juttu?

Markku: Luonto oman kodin ympärillä. (Kuva: Markku Metso, Jokin kauhea salaisuus)

Hanna: Paja ja Matalajärvi, polkupyörä ja paljaat jalat. Avarat peltoaukeat, valo, perhe ja ystävät. Ne harvinaiset hetket, kun ymmärtää kuluvan hetken, on läsnä eikä hötkyile.

TALTEENKIRJOITETTU

”Sinä jätit sen, jota sinun ei koskaan olisi pitänyt jättää.
Sinä heitit pois sen, mikä sinun olisi pitänyt aina säilyttää.”
Talteenkirjoitettu on yhdistelmä rikkonaisia muistoja, unohdettua historiaa ja uudelleensyntymisiä. Näyttelyssä taiteilijat Peräkylä ja Metso tutkivat vanhojen esineiden käyttöhistoriaa ja niiden sisältämiä jälkiä muistoista ja merkityksistä. Poisheitettyjen ja loppuunkuluneiden varaan syntyy uusia tarinoita, uusia alkuja.

______________________________________________

Näyttelyssä Peräkylältä on esillä Transformation-projekti, jossa taiteilija on taltioinut vanhoja, poisheitettyjä käyttöesineitä. Esineet on valokuvattu ja muokattu tämän jälkeen veistoksiksi, joissa paperi kantaa osaltansa esineen historiaa. Peräkylän tavoite on löytää uusiokäyttömahdollisuuksiamuistorikkaille, mutta sellaisinaan käyttökelvottomille arkisille perintöesineille.

Metsolta esillä on kollaaseja, joiden rakennusmateriaaleina hän käyttää löytöesineitä, kuten vanhoja valokuvia, ruostuneita metalliosia, vanhoista kirjoista irtileikattuja lauseita, kuolleita hyönteisiä ja puiden juuria ja oksia. Metso rakentaa kollaasinsa pienikokoisiksi, miltei miniatyyreiksi. Hän haluaa jokaisen laatikkomaisen kehyksen sisällä olevan tarinan ja maailman olevan pieni, suljettu ja intiimi, jotain mihin katsojan pitää kurkistaa läheltä, olla yksin teoksen ja sen sanoman kanssa.
Uusien merkitysten löytäminen rikkinäisistä ja hylätyistä esineistä kiehtoo Metsoa ja hän haluaa tutkia mitä uusia tarinoita voi kertoa yhdistelemällä esineitä, jotka ovat käyttöhistoriansa lopputaipaleella.


Talteenkirjoitettu on Hanna Peräkylän ja Markku Metson ensimmäinen yhteisnäyttely.
Taiteilijoita yhdistää vanhojen materiaalien ja kollaasitekniikan käyttämisen lisäksi asuminen Kouvolan Tirvalla RASi637 taidekollektiivissa kahden muun taiteilijan kanssa.

-----------------------------------------------------------------------------

Hanna Peräkylä on Valkealassa vuonna 1984 syntynyt kuvataiteilija, joka käyttää teoksissaan valokuvaa, maalausta ja kollaasi-tekniikkaa. Hän valmistui Aalto yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta tekstiilitaiteen maisteriksi kesällä 2013. Henkilökohtaisen taiteellisen työnsä lisäksi Hanna Peräkylä on kiinnostunut yhteisötaiteesta ja sosiaalisesta muotoilusta. Hän työskentelee paraikaa Suomi-Namibia seuran projektissa tutkien taiteen asemaa Namibian peruskoulutuksessa.

Markku Metso on monialainen taiteilija, joka liikkuu ilmaisussaan eri taidemuotojen välillä, tehden piirroksia, kollaaseja, installaatioita, yhteisötaidetta ja kokeellista äänitaidetta. Metso on pitänyt useita yksityis- ja yhteisnäyttelyitä koti-ja ulkomailla, osallistuen kansainvälisiin yhteisnäyttelyihin mm. Los Angelesissa, Berliinissä ja Ateenassa.
Metso on syntynyt vuonna 1980 Kuusankoskella. Hän toimii kuluvalla toimikaudella Kouvolan taiteilijaseura KOUTA ry:n puheenjohtajana.